Share |

 

 

"VÄLITILOJA", 17.2.-8.3.2009

Taidegalleria Ripustus, Hämeenlinna

Ote näyttelytiedotteesta

 

Välitila on jotain, jolla ei näyttäisi olevan arvoa sinänsä. Se on odotusta, kellumista, ajelehtimista; välivaihe ennen siirtymistä johonkin toiseen tilaan; hämärä hetki unen ja valveen rajalla.

Tuollaiset pienet hetket, ”välitilat”, kiinnostavat minua. Hetket kun jotain on juuri tapahtunut tai tapahtumaisillaan. Näyttelyni maalaukset ovat eräänlaisia still-kuvia, pysäytettyjä tilanteita ilman selkeää syytä, miksi juuri kyseinen hetki on valittu. Kuvien näennäisestä sattumanvaraisuudesta johtuen mielikuvitukselle jää tilaa jatkaa tarinaa eteenpäin ja taaksepäin; rakentaa asioille merkityksiä, alkuja ja loppuja. Näyttelyni on yritys tavoittaa jotain sellaista, jota ei voi käsin kosketella tai sanoin kuvailla. Jotain ohikiitävää, johon emme juuri kiinnitä huomiota, mutta jossa piilee lukemattomia mahdollisuuksia. Mitä vain voi kohta tapahtua – tai olla tapahtumatta.

Ja mitä sitten ikinä tapahtuukin, ja johdatti näitä tapahtumia sitten sattuma, korkeampi voima tai oma valinta, niin kaikella on oma merkityksensä elämän ketjussa: edellinen tapahtuma vaikuttaa aina seuraavaan. Muokkaamme koko ajan, paitsi omaamme, myös lukemattomien muiden tulevaisuutta.